Info
Yleistä tietoa
Voitte sopia tutustumisen päiväkotiimme, jotta pääsette näkemään päiväkodin tilat, päivärutiinin ja tunnelman.
Lasten huoltajat ovat aina tervetulleita käymään päiväkodilla. Voitte myös sopia erillisen tapaamisen, mikäli on jotain, josta haluaisitte keskustella rauhassa.
Haluamme osallistaa myös perheitä varhaiskasvatukseen. Perheet voivat osallistua päiväkodin arkeen osallistumalla projekteihin tai esimerkiksi lähtemällä mukaan retkille. Osallistuminen avaa oven päiväkodin maailmaan ja pääsette näkemään, kuinka mahtavia lapsia meillä Finn-Am päiväkodissa on!
Yleistä tietoa
Voitte sopia tutustumisen päiväkotiimme, jotta pääsette näkemään päiväkodin tilat, päivärutiinin ja tunnelman.
Lasten huoltajat ovat aina tervetulleita käymään päiväkodilla. Voitte myös sopia erillisen tapaamisen, mikäli on jotain, josta haluaisitte keskustella rauhassa.
Haluamme osallistaa myös perheitä varhaiskasvatukseen. Perheet voivat osallistua päiväkodin arkeen osallistumalla projekteihin tai esimerkiksi lähtemällä mukaan retkille. Osallistuminen avaa oven päiväkodin maailmaan ja pääsette näkemään, kuinka mahtavia lapsia meillä Finn-Am päiväkodissa on!
Ladattavat
opetussuunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnittelma
Noudatamme Suomen varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, sekä Helsingin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaa. Lisäksi käytämme elementtejä British Foundation Stage opetussuunnitelmista 1 (3-5-vuotiaille) & 2 (5-7-vuotiaille). Osa oppimismateriaaleistamme on Iso Britanniasta.
Seuraamme lasten kehitystä havainnoimalla ja säännöllisten vasu-keskustelujen avulla. Keskitymme viikko-ohjelmassamme eri oppimisen alueisiin; Kielten rikas maailma, Ilmaisun monet muodot, Minä ja meidän yhteisömme, Tutkin ja toimin ympäristössäni sekä Kasvan, liikun ja kehityn. Hyödynnämme oppimisessa myös erilaisia oppimisteemoja ja laajoja projekteja, sekä käymme retkillä ympäri Helsinkiä.
Päiväohjelma
Jokaiseen päivään kuuluu sekä vapaata leikkiä, että ohjattua toimintaa. Leikkihetkillä ja toimintatuokioiden aikana lapset on jaettu pienryhmiin, joissa kasvattajan on helpompi kohdata lapset ja havainnoida heitä.
Päivittäin on myös aamupiiri, jonka aikana lapset harjoittelevat odottamaan omaa vuoroaan, kuuntelemaan, puhumaan muiden edessä sekä jakamaan ajatuksiaan ryhmässä. Aamupiirissä alustamme päivän teemaa ja käymme läpi päivän kalenterin, sään ja muut tärkeät asiat laululeikkien lomassa.
Päiväohjelmaamme kuuluu myös ulkoilut, ruokailut, sekä satu/-lepohetki. Päiväunia nukkuu vain kaikkein pienimmät.
Monikulttuurisuus
Päiväkotimme lapset, sekä henkilöstö ovat kotoisin eri puolilta maailmaa. Opetuskielemme on englanti ja kaikki päiväkotimme toiminta on siten englanniksi.
Olemme huomanneet, että vanhemmat lapset auttavat nuorempia kielen oppimisen kanssa, esimerkiksi toimimalla tulkkeina tai tarjoamalla apua. Kaikki tämä tukee päiväkotimme yhteisöllisyyttä; autamme ja arvostamme kaikkia päiväkotimme jäseniä.
Tietosuoja-asetus
Finnish-American kindergarten kerää henkilödataa seuraavien tarkoitusten takia:
- Huoltajien yhteystiedot yhteydenottoa ja yleistä tiedottamista varten
- Henkilödataa hätätilanteiden varalta
- KELAn yksityisen hoidon tuen hakemista varten
- Neuvolaa tai muita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia varten (tietoja ei luovuteta ilmoittamatta huoltajille)
- Terveystietojen (esim. epidemian) raportointia varten
- Päiväkotimaksuja varten
- Erityisruokavalioita ja allergioita varten
- Kaikki perheeseen liittyvä henkilödata säilytetään päiväkodilla yhden vuoden ajan sen jälkeen, kun lapsi on lopettanut Finn-Am päiväkodissa
- Henkilödata säilytetään päiväkodilla lukitussa kaapissa
- Perheiden yhteystiedot, lapsen tiedot ja varahakijoiden tiedot pidämme mukana retkillä hätätapauksia varten (kansio henkilökunnan repussa)
- Kindiedays sovelluksessa säilytämme lasten tietoja ja perheiden yhteystietoja – huoltajien suostumuksella. Huoltajilla on oikeus muokata, poistaa, lisätä tai poistaa tietoja Kindiedays sovelluksesta. Sovellus on suojattu salasanalla.
Finn-Am päiväkodin henkilökunta